Dynamolle vihreää valoa!

Dynamo Dresden-Sandhausen

- Dynamo tasasi viikko sitten pisteet Union Berlinin Alte Förstereilla maalittomasti.

- tulos oli ottelutapahtumiin nähden Dynamolta kelvollinen.

- keltapaidat joutui vajaalle jo avausjaksolla, mutta miesalivoimalla Dynamo puolusti kurinalaisesti, eikä Unionilla ollut juurikaan tekopaikkoja lopun tolppakutia lukuun ottamatta.

- Nikolaou on pelikiellossa ja Kreuzer, Ballas sekä Müller loukkaantuneina. Ebertin pelaaminen on epävarmaa.

- Sandhausen tasasi edellisessä sarjapelissä pisteet Paderbornin luona 3-3 lukemin.

- Sandhausen siirtyi vastaiskusta 0-1 johtoon ja puolen tunnin kohdalla Wooten lisäsi ansaitusti vierasjohtoa.

- Paderborn kavensi ennen taukoa ja käänsi toisella jaksolla pelin 3-2 johtoasemaksi.

- Wooten laukoi kuitenkin helpohkosti tasoituksen päätöskympillä.

- tiistaina cupissa Sandhausen kärsi 3-0 tappion Heidenheimissa.

- Kister on liittynyt uutena pelaajana sairaslistalle. Gislasonin pelaaminen on epävarmaa, mutta Linsmayer on jälleen käytettävissä.

- Dynamolla on alla kolme peräkkäistä pistejakoa, mutta tasapeli Berliinissä oli lähes kuin voitto Dynamolle. Itäsaksalaisryhmä pääsee otteluun tuoreena, sillä se ei pelannut viikolla cupissa.

- Sandhausenilla on uuden valmentajan Koschinatin alaisuudessa kaksi tappiotonta sarjapeliä, mutta cup-pelin rasitukset on huomioitava pitkähkön vierasreissun alla.

 

02.11.2018


Jaa Facebookissa

» Takaisin