Huesca kevyt motivaatiobetsi!

Huesca-Eibar

- Huesca tasasi viikonlopun jumbofinaalissa pisteet Rayo Vallecanon luona maalittomasti.

- yritystä nähtiin puolin ja toisin, mutta laatua ei ollut riittävästi.

- Huescalla oli ottelun parhaat maalintekotilanteet, mutta liiemmin jossitelun varaa ei tuloksesta jäänyt.

- isompaa rotaatiota ei ole odotettavissa tiiviissä ottelutahdissa.

- kurinpidollisista syistä viimeksi puuttunut keskikenttämies Rivera palannee avaukseen.

- Eibar yritti tapojensa mukaan ottaa aloitteee käsiinsä kotipelissä Atletico Madridia vastaan.

- kovaa yritystä ei palkittu tilanteiden muodossa, kun Eibarilla oli vain yksi todellinen maalintekotilanne ja sekin tuli erikoistilanteesta.

- turhauttavan iltapäivän päätteeksi Eibar kärsi tappion vastaiskumaalilla.

- vasen pakki J. Angel on liittynyt sairaslistalle oikean pakin Penan sekä toppareiden Arbillan ja Ramisin seuraksi.

- puolustuslinja on nyt siis käytännössä täysin varamiehinen, joskin vasen pakki Cucurella voisi olla avauksen kalustoa ja Oliveira on paikannut poissaolijoita mallikkaasti.

- keskikentältä puuttuu tähtipelaaja Jordan pelikieltoisena. Hänen tilalleen tulee pelikieltonsa sovittanut Diop.

- rotaatio on myös mahdollista otteluruuhkassa.

- näyttäisi siltä, että juna on lähtenyt asemalta, eikä Huesca ehtinyt sen kyytiin. Laatu ei näytä riittävän sarjapaikan uusimiseen, mutta vielä Huesca ei voi luovuttaa.

- Eibarin loppukausi on käytännössä panokseton. Baskiryhmä tarvitsee vielä pisteen, pari sarjapaikan varmistamiseen, muttei olisi yllätys, mikäli intensiteetti laskisi vähämerkityksellisessä vieraspelissä.

- rajallisen kotijoukkueen kovempi pistetarve on huomioitava kevyellä painoarvolla.

23.04.2019


Jaa Facebookissa

» Takaisin