Ketut niukkaan kotivoittoon

Leicester-Newcastle
 
- Leicester väänsi viimeksi ison kotivoiton Tottenhamista ja jatkaa hyvänä ehdokkaana kärkikuusikkoon, mahdollisesti jopa CL-sijoille.
 
- käänteitä pelissä riitti.
 
- isänniltä hylättiin ensin osuma videoilla, ennen kuin puolen tunnin paikkeilla Kane iski huikeasti kaatuessaankin 0-1.
 
- reilun tunnin jälkeen Tottenham näytti siirtyvän kahden maalin johtoon, mutta videoilta löytyi äärimmäisen niukka paitsio ja hylkäyksestä voimaa saanut kotijoukkue oli reilu vitonen myöhemmin tasoissa Pereiran tinttaamalla osumalla.
 
- peli olisi voinut edelleen kääntyä kummalle tahansa, mutta vitonen ennen täyttä aikaa Maddisonin kaukolaukaus alanurkkaan ratkoi pinnat.
 
- Leicesterin Maddisonin pelaaminen on epävarmaa. James on yhä sivussa.
 
- Newcastle nyhjäsi kotonaan suhteellisen mitäänsanomattoman maalittoman Brightonin kanssa.
 
- vieraat hallitsi palloa selvästikin, mutta loi vain muutaman kohtalaisen paikan, kun Harakat piti tämän pikkunätin syöttöpelin lähinnä muotonsa ulkopuolella.
 
- Newcastlen Shelvey, Gayle ja Lejeune ovat sivussa. Carroll, Longstaff, Saint-Maximin ovat toipuneet vaivoiltaan.
 
- passiivista Newcastlea vastaan Ketut ei pääse viljelemään juurikaan kaipaamiaan nopeita hyökkäyksiä.
 
- voiton näemme joukkueen tästä lopulta jauhavan, mutta kun Maddisonin todennäköinen puuttuminen syö vielä maaliuhkaa, lienee tasan yhden maalin kotivoitto tai kotivoitto+under tässä kiinnostavimmat pelivaihtoehdot.

29.09.2019


Jaa Facebookissa

» Takaisin