PSV jatkaa vaikeuksissa

PSV-Willem II
 
- PSV jatkaa ilman voittoja talvitauon jälkeen.
 
- kahden tasurin perään joukkue taipui viimeksi Ajaxin vieraana.
 
- joukkue oli avausjakson pulassa, mutta selvisi reilu puoli tuntia Unnerstallin torjunnoilla, kunnes saksalaisvahti teki kymppi ennen taukoa jalalla virheen, minkä seurauksena Promes iski 1-0.
 
- isännät menetti tunnin paikkeilla jo kolmannen pelaajan loukkaantumisen vuoksi, mutta PSV ei päässyt edelleenkään peliin mukaan ja selvisi Amsterdamista maalin tappiolla lähinnä isäntien tehottomuutta.
 
- talvitauon jälkeiset kolme sarjapeliä on sujunut siis ilman voittoja, minkä lisäksi cupista tuli lähtö divarin NAC Bredaa vastaan.
 
- PSV:n Malen puuttuu edelleen.
 
- Willem II löi kotonaan Heraclesin.
 
- Willem II hallitsi hyvävauhtista alkua, mutta erotuomarin loukkaantumisen tuoma taukoa söi pelistä vauhtia.
 
- puolen tunnin lähestyessä Holmen pääsi iskemään isännät kuitenkin johtoon.
 
- vieraat uhkasi vastaiskuilla pari kertaa tasoituksella, kun taas Willem II kontrolloi jälleen tauon jälkeen, mutta hukkasi useamman tilaisuuden helpottavaan toiseen.
 
- Heracles tuli sitten loppua kohden päälle, mutta hermostuneesta lopetuksesta huolimatta Willem II piti voittoon.
 
- Willem II:n ykkösvahti Wellenreuther ja Nieuwkoop palaavat kokoonpanoon.
 
- PSV käy läpi todella vaikeaa jaksoa ja Willem II:lla on kaikki eväät venyttää pisteputkensa kymmeneen otteluun.

08.02.2020


Jaa Facebookissa

» Takaisin