Udinese ei vailla mahdollisuuksia!

Udinese-Lazio

- Udinese kärsi viimeksi 1-3 kotitappion Sampdorialle.

- hyvävireinen Lasagna laukoi Udinesen johtoon reilun puolen tunnin pelin jälkeen.

- Sampdoria tuli kuitenkin juuri ennen taukoa tasoihin.

- Udinesen etsikkoaika oli toisen jakson alkupuolella, mutta joukkue ei hyödyntänyt tuolloin tilaisuuksiaan.

- tämä kostautui, kun Samp iski voittomaalin päätöskympillä ja kaunisteli vielä loppulukemia lisäajalla.

- Mandragora sekä Prödl puuttuvat edelleen.

- Lazio hävisi viikonloppuna Stadio Olimpicollaan Sassuololle 1-2 lukemin.

- Luis Alberto laukoi Lazion taukojohtoon.

- Sassuolo tuli tasoihin tauon jälkeen ja pitkään näytti siltä, että peli päättyy pistejakoon.

- yliajalla vieras iski kuitenkin voittomaalin kulmapotkusta.  

- Marusic, Lulic sekä Correa puuttuvat.

- Udinese ei voi vielä hengittää vapautuneesti, kun putoamisviivan alla oleva Lecce on kuuden pisteen päässä.

- Lazio on hävinnyt kolme peräkkäistä otteluaan ja näin toiveet Scudettosta ovat kokeneet ratkaisevan kolauksen. CL-paikan suhteen Inzaghin miehistön ei sen sijaan tarvitse kantaa huolta.

- kovemman pistetarpeen omaavan Udinesen mahdollisuuksia ei ole syytä sivuuttaa.

15.07.2020


Jaa Facebookissa

» Takaisin