Jaro pakkovoiton edessä!

SJK Akatemia-Jaro

- SJK Akatemian jo pitkään selviönä ollut putoaminen Kakkoseen sai lopullisen sinettinsä viikonloppuna, kun EIF:n luona tuli pataan 4-2 lukemin.

- SJK Akatemia nousi kahdesti tasoihin Strengin ja Pihlajan maaleilla, mutta EIF puristi voittoon tehopelaaja Smithin hattutempun siivittämänä.

- viimeksi loukkaantunut kokenut Lautamaja on sivussa.

- Jaro on kärsinyt kahdella edellisellä kierroksella kitkeriä pistemenetyksiä.

- ensin Pietarsaaresta vieraspisteet haki naapuri-KPV ja viikonloppuna Jaron oli tyytyminen 1-1 tasapeliin sarjapaikkansa puolesta taistelevan Kajaanin kanssa.

- Jaro siirtyi nopeasti johtoon erikoistilanteen jälkeen, muttei saanut tapettua peliä.

- Kajaani osoitti vaarallisuuttaan ajoittain ja tasoitti toisella jaksolla erikoistilanteesta.

- alakerran Sotelo on pelikiellossa.

- SJK Akatemia pelaa loppukaudella vain kunniasta.

- Jaro on yhä mukana nousutaistossa, mutta osakkeet ovat laskeneet pistemenetysten  myötä.

- tänään Seinäjoella vain ja ainoastaan voitto kelpaa.

- Jarolla on paperilla tulivoimaa runsasmaalisempaankin voittoon asti, mutta paineensietokyvystä tuoreimmat ottelut eivät ole jättäneet vakuuttavaa kuvaa.

20.10.2020


Jaa Facebookissa

» Takaisin