Kärkipelissä jälleen tarkkaa

Leicester-Manchester United
 
- Leicester haki sunnuntaina pisteet Tottenhamilta.
 
- Ketuilla oli ensimmäiset puolittaiset tontit ja passiivisella kotijoukkueella oli parempi vaihe jakson lopulla.
 
- lisäajalla kotipakki Aurier antoi sitten turhalla rikkeellä aikaisen joululahjan, kun Vardy niittasi pilkulta 0-1.
 
- tunnin kohdalla Leicester sai vielä toisenkin lahjan, kun Alderweireld suti omaan rysään ja Schmeichelin yhden hienon reaktiotorjunnan myötä vieraat kontrolloi ongelmitta voittoon.
 
- Leicesterin Vardy on pelikunnossa. Söyüncün paluu on lähellä. Ricardo puuttuu edelleen.
 
- Manchester United jyräsi kotona Leedsin yli.
 
- ManU oli kolmannella minuutilla 2-0 johdossa kahdella McTominayn maalilla.
 
- Leeds haastoi tottuun tyyliinsä isännät koripallo-otteluun ja joukkueet keräsivät kauden ennätysmäärän (43) yrityksiä yhteen otteluun.
 
- Lindelöf iski kuitenkin ennen taukoa jo 4-0, ennen kuin vieraatkin pääsi taululle, joten voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä.
 
- loppulukemat lopulta 6-2 ja maaleja olisi helposti voitu nähdä tuplatkin.
 
- Manchester Unitedin McTominayn ja Wan-Bissakan pelikunto vaatii tarkastuksen.
 
- vieraissa täysin pistein aloittanut United jahtaa ennätyksellisesti jo 11:ttä perättäistä reissuvoittoa.
 
- kärjen kohtaamiset ovat olleet suuremmalti osin vähämaalisia, eikä sama yllättäisi tässä.

26.12.2020


Jaa Facebookissa

» Takaisin