Reims ja Brest maalien makuun!

Reims-Brest

- Reims kärsi viikko sitten 2-1 tappion Lillen luona.

- Reims johti tauolla Zenelin maalilla.

- heti tauon jälkeen Lille tasoitti Reimsin pallonmenetyksen seurauksena.

- Reims oli kiinni tasapelipisteessä aina yliajalle saakka, jolloin Lille iski ratkaisun.

- Cassama on pelikiellossa. Zeneli, Berisha sekä Munetsi miehittävät sairaslistaa.

- Brest kärsi viimeksi 1-2 kotitappion Rennesille.

- Brest meni johtoon jo neljännellä minuutilla Honoratin maalilla.

- Rennes kuittasi kuitenkin tasoihin välittömästi.

- vielä ennen taukoa Brest osui maalipuihin.

- ratkaisu tuli vartti ennen loppua rankkarimaalilla, minkä jälkeen Brestin Mounie osui toistamiseen maalikehikoihin

- Faussurier sekä Battochio ovat sivussa.

- Reimsilla oli vahva jakso ennen Lille-häviötä, kun joukkue pelasi viisi peliä ilman tappiota.

- Brest puolestaan on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan ja neljästä viimeisestä kolme.

- viimeksi Rennes-tappiossa Brestillä oli kuitenkin epäonnea ja joukkue olisi ansainnut pisteen mukaansa.

- Reims on ollut tällä kaudella tavallista maalirikkaampi, kun sen otteluiden maalikeskiarvo on tasan kolme.

- Brestillä vastaava maalikeskiarvo hipoo jopa kolmea ja puolta.

- kun molempien lähihistoriasta löytyy runsasmaalisempaa tulosta, voidaan tässäkin odotella osumia.

24.01.2021


Jaa Facebookissa

» Takaisin