Sarjatulokkaalle saumaa Eredivisiessä!

De Graafschap

- sarjanousija De Graafschap sai lopulta väännettyä kauden toisen kotivoittonsa Willem II:sta.

- turhan tiukalle se tosin meni, kun isännät avasi voimalla, kävi pari kertaa lähellä, pääsi ennen avausjakson puoliväliä ylivoimalle ja siirtyi hetkeä myöhemmin Nijlandin maalilla johtoon.

- reilu vitonen tästä joukkueelle vihellettiin rankkari, minkä Bakker latasi kuitenkin tolppaan ja tauon alla oli Nijlandin vuoro osua rimoihin, kun Willem II oli vielä jotenkin pelissä mukana.

- vajaamiehinen vierasjoukkue yllätti kaiken lisäksi pian tauon jälkeen tasoituksella, mutta De Superboeren painoi päälle ja saatuaan vielä toisesta punaisesta apua, puristi lopulta toiseksi viimeisen minuutin omalla maalilla ansaitut pisteet pelistä.

- De Graafschapin Klaasen sekä Serrarens kärsivät yhä pelikieltoja ja Van de Pavert, Nieuwpoort ja Narsingh ovat myös edelleen sivussa.

- Heerenveenin voitoton putki sai jatkoa kotitasurilla ADO Den Haagia vastaan.

- hitaan avauspuolituntisen jälkeen Heerenveen nappasi Vlapin maalilla johdon, mutta vieraat oli jakson lisäajalla tasoissa.

- tauon jälkeen ADO oli hieman edellä, mutta todellinen uhka maalia kohti jäi puuttumaan kummassakin kenttäpäädyssä.

- loppua kohden tasurikin näytti sitten tyydyttävän molempia joukkueita.

- joukkue ei ole voittanut sitten avauskierroksen pelitapahtumien vastaisen voiton Zwollen vieraana.

- Heerenveenin Schmidt, Mihajlovic ja Schaars puuttuvat edelleen.

- Heerenveen ei vakuuta edelleenkään, joten sarjanousija saa saumaa kotonaan.

 

06.10.2018


Jaa Facebookissa

» Takaisin