Espoo-SalPa 0-2 (0-2)

- SalPa sai otteluun unelma-alun, kun jo toisella peliminuutilla vieraille puhallettin rankkari.

- kärkimies Heinonen ei epäonnistunut yhdestätoista metristä.

- Heinonen oli avausjakson hahmoja muutenkin. Sentteri puski 10. minuutilla kulmasta ylärimaan ja maalasi 0-2 osuman muutama minuutti ennen taukoa keskikenttämies Vanhan oivasta passista.

- FC Espoon hyökkäyspeli oli yllättävänkin hampaatonta. Avausjaksolla lähimpänä onnistumista oli laituri Heiska, jonka kuti painui niukasti takatolpan ohi.

- toisen jakson alussa Espoon kärkimies Kastrati ohjasi pelivälineen tolppaan, mutta muuten SalPa oli selkeästi vaarallisempi.

- SalPa:lta Heinonen, Vanha, Tuomi ja vaihtomies Leppänen kävivät yrittämässä kolmatta vierasosumaa erinomaisilta tekopaikoilta, mutta Espoo-vahti Louhivaara pelasti torjunnoillaan vaisun kotijoukkueen selkeämmältä tappiolta.  

26.06.2019


Jaa Facebookissa

» Takaisin